LAADUKAS PALVELU, PITKÄAIKAINEN KOKEMUS - TYYTYVÄISYYS ON TAATTU!

Maanrakennus- ja maansiirtotyöt

Yhdeksi toimintamme painopistealueista on muodostunut omakotirakentajien palveleminen. Teemme vuosittain huomattavan määrän omakotitalojen pohja- sekä pihatöitä kokonaisvaltaisesti kaikkine kunnallisteknisine töineen. Ota meihin yhteyttä jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa niin arvioimme ja räätälöimme kokonaisedullisen ratkaisun juuri teidän tarpeisiinne. Kun annat meille talosi maanrakennustyöt kokonaistyönä, saat itse huoletta keskittyä varsinaiseen talonrakentamiseen.

Maisemointi ja viherrakentaminen

Maisemointi tapahtuu asiakkaan toivomuksen tai valmiin suunnitelman mukaisesti pihoilla, puistoissa, metsissä, rannoilla ja perinnemaisemissa. Maisemointia voi olla esimerkiksi yksittäisen näkymää häiritsevän oksan poisto tai koko tonttipuuston käsittely valoisuuden parantamiseksi. Se voi olla pieni vesiaihe pihapiirissä tai kokonaisen saaren uudelleen muokkaaminen. Maisemointia voi myös olla kiven tai pensaan siirto, näiden poistaminen tai jyrkissä rinteissä useissa tasoissa luonnonkivitukimuurien rakentaminen.

Rantojen kunnotukset

Kesämökkien umpeen kasvaneiden ranta-alueiden uudelleenrakentaminen tai ennallistaminen parantaa ulkonäköä ja käyttöastekin paranee yleensä huomattavasti.

Talvikunnossapito

Talvikunnossapitoon kuuluvat esimerkiksi teiden, katujen, kevyenliikenteen väylien ja kiinteistöjen auraukset, hiekoitukset sekä lumen pois ajo.

Kesäkunnossapito

Kesäkunnossapitotöihin kuuluu sorapäällysteisen kadun tasaisena pitäminen ja sorapäällysteisen kadun ajoradan pölyn sitominen, keväisin hiekotusmurskeen poistaminen kiinteistöjen pihoilta ja parkkialueilta, kevytliikenteen väylältä ja jalkakäytävältä

Metsätyöt

Metsätyöt pitävät sisällään raivaukset, puiden kaadon sekä risujen ja puiden pois kuljetukset.

Säilytyspaikkojen vuokraus

Vuokraamme ulkosäilytyspaikkoja ympärivuotiseen käyttöön mm. matkailuautoille ja -vaunuille, veneille sekä autoille